Maxtech ja Antti-Pekka Louste ovat asiakkaan liiketoiminnan kehityksen ytimessä

Avainasiakaspäällikkö Antti-Pekka Louste on Maxtechin yrityshistorian ensimmäinen työntekijä. Helmikuussa 2008 alkaneen työsuhteen aikana Antti-Pekan toiminnan näkökulmana on aina ollut asiakkaan liiketoiminnan kehitys.
– Olen nähnyt alusta saakka Maxtechin kasvun sekä yrityksenä että tuotteiden osalta. Tämä on ollut, ja on edelleen kasvattava matka. Asiakkaiden liiketoiminnan kehittäminen motivoi ja pitää työn mielenkiintoisena, Antti-Pekka kertoo.
Antti-Pekka on koko työsuhteensa aikana ollut myynnissä mukana. Asiakkuuksia hänellä on useilta eri toimialoilta ja toiminnan lähtökohtana on asiakkaan prosessien ja kilpailukyvyn parantaminen kumppanuusperiaatteella.
– Kun yhdistän omat kokemukseni Maxtechin ominaisuuksiin, minun ei tarvitse tyrkyttää mitään. Voin myydä rehellisesti asiakkaan etu edellä. Hyödyn arvo on oltava suurempi kuin sen hankkimisen kustannukset, hän tiivistää.
Jatkuva kehitys lisää asiakashyötyjä
Eri toimialoilla suhdanteet ja vaatimukset vaihtuvat eri tavoilla, joten asiakkaan liiketoiminnan tehostamiseksi pitää seurata aikaa, tilanteita ja kertoa viimeisimmistä Maxtech-kehitysaskeleista.
– Olemme aktiivisia ja määrävälein yhteydessä asiakkaisiin. Pyrimme löytämään uusia tapoja hyödyntää Maxtech-järjestelmää ja poistamaan asiakkaan toiminnan pullonkauloja. Järjestelmä kehittyy jatkuvasti ja asiakkaalla voi olla tietty rutiinitapa käyttää järjestelmää, jolloin Maxtechin ominaisuuksien hyötyä voi jäädä ulosmittaamatta.
Tuotettuja asiakashyötyjä:
- Rutiinityöt automatisoituvat ja työ tehostuu
- Resurssit ovat oikein mitoitettu
- Työntekijälle suunniteltu sopiva työmäärä, jolloin työtyytyväisyys paranee
- Esihenkilö saa varmistuksen tehdystä työsuoritteesta
- Inhimillisen virheen mahdollisuus laskee
- Tehostamalla toiminnan kilpailukyky paranee
- Integroinnilla olemassa oleviin järjestelmiin data konkretisoi kehitysmahdollisuuksia useista näkökulmista
- Raportointi on helppoa
Kun asiakkaan liiketoiminnan kehityskohde ja Maxtechin mahdollisuus on tunnistettu, kehityspolku etenee yhteydenpitoon järjestelmän pääkäyttäjän, IT-henkilön tai talousjohtajan kanssa.
– Asiakkaan operatiivinen johto hyötyy kehitystyöstä eniten. Konkreettisesti saatava hyöty on aina tapauskohtainen, Antti-Pekka täsmentää.
Menestys syntyy yhteistyöllä
Maxtech yrityksenä ja Antti-Pekka ovat onnistuneet työssään, kun asiakas saadaan yllätettyä positiivisesti arkityön helpottamisessa, ja sitä kautta liiketoiminnan kehittämisessä. Maxtech-hinnoittelu perustuu käyttäjämäärään, ja kun asiakkaan yritystoiminta on monitahoisempaa, saatu hyöty moninkertaistuu.
– Manuaalitöiden määrä kasvaa merkittävästi, kun yrityksellä on esimerkiksi monta toimipistettä, tytäryhtiöitä tai laaja tuote- ja palveluvalikoima. Silloin Maxtechin tuomat hyödyt korostuvat, Antti-Pekka selventää.
Markkinoilla on useita työnhallintajärjestelmiä, mutta Maxtech erottuu yksityiskohtaisilla ominaisuuksilla, jotka tukevat liiketoimintaa eri elinkaaren vaiheissa.
– Me ajattelemme, että hyvä asiakas on sellainen, jolle voimme tuottaa enemmän hyötyä kuin hän alun perin osasi odottaa. Tämä onnistuu, kun ohjelmiston ominaisuudet otetaan täysimittaiseen käyttöön, eikä kasvunkaan myötä tarvitse vaihtaa järjestelmää. Aktiivisella kumppanimallilla pysymme tiiviissä yhteydessä ja kerromme kehitysmahdollisuuksista, Antti-Pekka kertoo elikaaripalvelusta.
Tunnistatko yrityksesi tarpeen kehittää liiketoimintaa poistamalla kehityksen esteitä tai jalostaa tiedolla johtamisen uudelle tasolle?
Ole yhteydessä myyntiimme, kuuntelemme ja ratkaisemme asian!